kaikki sanovat että mahani on niin söpön pieni. kukaan ei usko kun mainitsen että laskettu aika on parin viikon päästä. vaikkei maha näytäkkään kovin isolta, olo alkaa olla kuitenkin hyvin raskas. käveleminen on hidasta ja lantiossa tuntuu vähän väliä. supistaakin vähän väliä, mikä vielä pahentaa tunnetta lantiossa. lisäksi ilokseni olen saanut huomata, että tunteet ovat erittäin pinnassa. mies on ihan helisemässä kun tämä naikkonen tässä hajoilee vähän väliä mitä ihmeemmistä asioista. ei siis ole päivää ilman pientä pillitystä. toivottavasti tämä olo tästä helpottaa kun saadaan tämä mukula vatsanahkan toiselle puolelle.

tai ei nyt ihan. siis ainakin sellaiset 6-8 viikkoa vielä. voi tuskastuksen tuskastus. kylkiluut, jos niitä nyt on enää, vänkäävät tangentin suuntaan kyljestäni kun niitä nyt on niin mukava polkea. rakko meinaa räjähtää joka ikinen kerta kun tuolista nousen ja aikomuksenani on kävellä ainakin sata metriä. maha supistelee jo sen verran ärhäkkäästi vaikka vain makaisin sängyssä että aiheuttaa kiemurteluja. vatsa on sen verran ulkona että en enää näe omaa karvoitustani ja joudun kohta turvautumaan miehen taiteelliseen näkemykseen bikinirajastani. vatsa hankaloittaa myös näillä pakkasilla ja sen mukaisesti pukeutuneena tekemästä erinnäisiä liikkeitä, kuten irrottamaan lämppärinjohdon autosta. se siis vasta onkin akropatianäyte. lisäksi olen keksinyt miksi me viimeisillämme raskaana olevat kärsimme yhä pahenevasta ummetuksesta ja peräpukamista, mehän siis näin vaan saamme treenata sitä oikean asian punnertamista ja "pikku" kivuista näin hieman etukäteen. oujee.

siis on tämä niin ihanaa tämä raskaana olo :D (eihän kukaan huomannut pientä teennäisyyttä tuossa leveässä hymyssäni)

 

 

työkaveri, johon en ollut vähään aikaan törmännyt, mainitsi heti tapaamisemme alkuun, että voi kun sä oot söpösti pyöristynyt. äh. itsestä kun tuntuu enemmän virtahevolta kuin söpösti pyöristyneeltä. tuijotan joka ilta nukkumaan mennessäni kauhistuneena levinnyttä ahteriani ja valtavaa mahaani. en oikeasti voi kästittää että tyyppi painaa vasta vähän reilu 500g ja paino pitäisi vielä helposti kuusinkertaistua. ja jos musta nyt tuntuu virtahevolta, niin mitäs sitten kolmen kuukauden päästä? ehkä on parempi olla miettimättä. tilannetta tosin ei helpota se, että tänään on neuvolalääkäri ja joudun taas siihen kamalaan vaakaan. ahdistaa.

meno ja meininki jatkuuu kiihtyvänä. liikkumista tapahtuu selvästi useammin ja pidempiä aikoja. mieskin on vihdoin ja viimein saanut osumia, joka on kyllä aiheuttanut mitä leveimmän virneen miehen huulille. touhu näkyy myös selvästi jo ulospäin, näyttää omituiselta möngerrykseltä ja jostain kumman syystä mieleen elävästi putkahtaa vanha kunnon alien.

viikkojen kuluessa hurjaa vauhtia kevättä kohti on ajatus lapsesta tullut selvästi konkreettisemmaksi. tämä kai on suurimmaksi osaksi tuntemusten syytä, lisäksi synnytysvalmennuksessa käynti on pistänyt ajattelemaan asiaa enemmän konkreettisesti. valmistautuminen synnytykseen on alkamassa. kuntoilu on otettu nyt vähän tärkeämmälle prioriteetille, kuten myös rentoutuminen ja sen opettelu. lisäksi minun tulisi opetella poistamaan paha tapani - hengen pidättäminen kivun yllättäessä. älkää siis ihmetelkö, kun hakkaan päätäni pöydän kulmaan tai pistelen itseäni kynällä, treeniä se vaan on ;)