ilmeisesti on pikkujouluaika, siis myös minun sisälläni. lähes aina kun istun paikalleni, oli se sitten töissä, kotona tai jossain ihme seminaarissa, alkaa armoton meno ja meininki. se tuntuu jonkinlaiselta mörgerrykseltä, pieniltä töytäisyiltä, kuplimiselta ja puskemiselta. jotenkin huvittavan tuntuista, paitsi silloin kun puskeminen kohdistuu suoraan rakkoon ja pitää juosta vessaan toivoen minimivahinkoja.

itse mainitsen kotona liikkeistä melko spontaanisti. tämä taas aiheuttaa pientä närää miehen mielessä. usein syöksytään vatsaani hipelöimään ja parin sekunnin hiljaisen odottamisen jälkeen vetäydytään närkästyneenä "en mä mitään tunne" -kommentin kera. omasta mielestäni potkut tuntuvat jo ulospäin, joten ehkä pian tulee pelastus ja mieskin saa osumia.

viikko sitten tehty rakenneultra kertoin mukavia uutisia. vauva on terve, liikkuu paljon ja kaikki palikat ovat kohdillaan. saimme arvauksen sukupuolestakin. aika ihanaa. tosin miten vakaasti luottaa tuohon arvaukseen. en itse ole ostanut vielä yhtä ainoaa vauvanvaatetta. ehkä olen jopa hieman taikauskoinen. mutta ehkä sitä jouluna uskaltaisi ostaa jotain. ruskeahan sopii molemmille.

on tämä jännää :)