nyt sen jo huomaa...mitkään normihousut ei vaan mee enää millään, sängyssä mahallaan makaaminen ei tule enää kysymykseen, en mahdu enää niistä kapeista rakosista vaan jään juumiin suurinpiirtein napa-perse -akselilta ja mitä vielä kaikki alkavat tökkiä tuota edessäni majailevaa kumparetta. mikä siinä onkiin että vatsanahkani on ruvennut toimimaan magneetin tavoin ja kukaan ei pysty pitämään näppejään erossa.
kotona toki tämä tökkiminen ja koskettelu kumpareeseen sallitaan ja se on jopa toivottavaa. harmillista on vaan huomata toisen ilme kun itse kertoo sisällään majailevan matosen vähän väliä potkivan kun toinen ei raivokkaista paineluista huolimatta saa tuntea aikaan saannoksensa akrobaattiliikkeitä. toivon mukaan tilanne helpottuu ihan muutaman viikon päästä.
