työkaveri, johon en ollut vähään aikaan törmännyt, mainitsi heti tapaamisemme alkuun, että voi kun sä oot söpösti pyöristynyt. äh. itsestä kun tuntuu enemmän virtahevolta kuin söpösti pyöristyneeltä. tuijotan joka ilta nukkumaan mennessäni kauhistuneena levinnyttä ahteriani ja valtavaa mahaani. en oikeasti voi kästittää että tyyppi painaa vasta vähän reilu 500g ja paino pitäisi vielä helposti kuusinkertaistua. ja jos musta nyt tuntuu virtahevolta, niin mitäs sitten kolmen kuukauden päästä? ehkä on parempi olla miettimättä. tilannetta tosin ei helpota se, että tänään on neuvolalääkäri ja joudun taas siihen kamalaan vaakaan. ahdistaa.